sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Viikon kuulumiset

Enpä ole tällä viikolla oikein kerinnyt/malttanut koneen ääressä istua. On ollut niin paljon tekemistä ja menemistä. Sain viime viikolla ihanan jouluhaasteenkin, johon minun piti tällä viikolla vastailla, mutta vastailun joudun siirtämään ensi viikkoon.

Palataanpas isänpäivää. Isäntä teki omalle isälleen lahjaksi kookosrahkapiirakan ja lakkahyytelökakun, joten amupäivä meni heillä kahvitellen. Iltapäivä vierähti siskon pyöreitä vuosia juhlistaen ja omaa isää onnitellen. Siskoni sai meiltä synttärilahjaksi laatuaikaa pikkusiskonsa kanssa; ostin meille lahjakortin Arctic choc suklaatryffelikurssille. Ihana päästä perehtymään suklaan saloihin. <3


Kerrankin kermakakku miun makuuni, En ole siis niinkään kermakakkujen ystävä, mutta tässä siskoni kakussa todellakin maistui suklaa. <3


Olemme Pikku Myyn kanssa kummihevos-kampanjassa mukana, joten Myy on päiväkotiryhmäni kummiponi. Maanantaina minulla oli myöhäisempi töihin meno, joten nappasin ponin mukaani.


Lapset saivat rapsutella Myytä ja jokainen uskaltautui kärryjen kyytiin pienelle lenkille. Kylläpäs lapset tykkäsivät! 



Tallissa on ollut riesana pieni hiirulainen. Laitan illalla aamurehut valmiiksi ämpäreihin ja peitän ne kannella. Tässä joku aamu, tämä pieni  pirulainen oli nakertanut itselleen kulkureitin ruoan luokse. Isännän avatessa ruokaämppärin, siellä se pieni otus istuskeli Tipan ruokien päällä ja nakerteli kauran jyvää. :) 


Keskiviikkona olin pitkästä aikaa ratsastustunnilla. Pääsin ratsastamaan tallin uudella tuttavuudella, suokkittamma Tiinalla. Hauska tapaus (s. 09), vaikka taidoiltaan olikin vielä kovin raaka 


Perjantai-ilta meni työkavereiden kanssa pikkujouluja vietellessä. Käsihoitoja, pullon pyöritystä, karaokea, syöpöttelyä.. Oikein ihana ilta.


Pikkujoulukakkukin oli oikein kaunis, mutta makua olisin kaivannut enemmän.


Eilisiltana tuli käytyä vanhempieni kanssa hohtokeilaamassa. Se on kyllä mukavaa touhua. Johdin koko kilpailun ajan, mutta viimeisellä kierroksella hätiköin, kun aika alkoi loppumaan, joten äiti meni parilla pisteellä ohi. ;)



Ensi viikolla saan sentään vähän hevosten liikutuksesta huilahtaa, kun tiistaina tulee eläinlääkäri raspaamaan Tirpan hampaat ja molemmat saavat rokotukset. Rokotusten jälkeen on muutenkin raskasta liikuntaa vältettävä ja Tipalle ne nostattavat kuumeenkin, joten saavat nyt viettää pienen lepoloman. 
Hepat ovat kyllä olleet oikein super kivoja. Molempien kanssa olen paljon maastoillut. <3 

6 kommenttia :

  1. Jestas mitä kakkuja suuri nam. Hohtokeilaus on todella kivaa :) Mukavaa tulevaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollutkaan aiemmin hohtokeilannut, mutta se tuntui jotenkin helpommalta. :D On taas mennyt niin nopeasti tämä viikko, että onneksi on vielä viikonloppu sentään edessä. :P

      Poista
  2. Upea tosiaan tuo siskosi tekemä kakku! Oli kiva lukea tällaista koostetta viikosta.:)

    VastaaPoista
  3. Kaunis koristelu siskosi kakussa ja hauskankuuloiset pikkujoulut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisko se osaa.. :D Pikkujoulut oli ihanat ja kivan rento fiilis. Saunomaankin olisi päässyt, mutta koska työvuoroni päättyi niin myöhään niin skippasin sen huvin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...