lauantai 16. toukokuuta 2015

Tippa yökylässä

Tulipahan vietettyä Tipan kanssa kurssipäivä serkkuni tallilla. Aivan ei päivä suunnitelmien mukaan mennyt, mutta tästä on hyvä jatkaa. Ensimmäisenä oli teoriatunti satulan sovittamisesta. Jee, Tippa ei tarvitsekaan uutta koulusatulaa! Nykyinen cliff barnsby kanter (5) on sille todella hyvä (säätön, pyöreä ja suoraselkäinen)! 



Kurssin pääteema oli Long reining (maastakäsin työskentelyä pitkillä ohjilla pyöröaitauksessa). Tänään oli tarkoitus, että kurssin vetäjä työstää hevoset läpi ja huomenna pääsisimme itse kokeilemaan menetelmää. Tirppa ei kuitenkaan liikkunut hyvin. Vasen puoli, etenkin lavoista on aivan jumissa. Ennen satulan toppausta, satulan toppaukset oli hyvin epätasapainossa ja varmaan tämä on aiheuttanut nämä jumit pidemmällä aikavälillä. Ei ihme, että toppauksen jälkeen satula on tuntunut huonolta.. 


Huominen pyöröaitaus työstäminen vaihtuikin Tipan osalta ohjaajan suorittamaan hierontaa. Hyvä, että tämä tuli sentään tässä vaiheessa ilmi ja toivottavasti homma hoituu hieronnoilla ja Tippa saa nyt pienoisen kevätloman. Tosiaan, kerta emme tarvitsekkaa sitä uutta satulaa, saa tammuska nyt hierontoja. 


Meidän pakettiautolle matka on melko pitkä ja heppa niin juminen, että katsoimme parhaaksi, että Tirppa sai jäädä yökylään. Varmuuden vuoksi olinkin sille pakannut eväät matkaan.


Nälkä tuli itsellekkin, joten kävimme paikallisessa baarissa napostelemassa Kot kot annokset. Jos Hollolan kirkonkylällä iskee nälkä, niin voin kyllä suositella Katinhäntää. Tunnelmallinen, koko kylän olohuone, jonne paikalliset lompsivat rennolla meiningillä kumisaappat jalassa. ;) Ruokavaihtoehdot ovat suppeat, mutta herkulliset. Juomapuolelta löytyy kotimaisia oluita ja siidereitä, vahvoja alkoholituotteita ja alkoholittomia juomia, sekä erilaisia kahveja.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...