sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Aikaa vievää hevostelua

06.01.2015

06.01.2015

Kuudennen päivän kuvien jälkeen on lunta tullut ihan rutkasti lisää, joten Tippakin sai jälleen oman lumikinoksensa. Se on ihan komea näky, kun se patsastelee kasansa päällä.


Tein eilen hyvän mielen ostoksia Ropparista. Värit ei nyt ihan ole muo, mutta kun halvalla sain! Kouluhuopa maksoi vain 3,75€, hanskat 2,50€ ja isot pintelipatjat 2,50€ (puolittamalla saa joka jalkaan). Ei se hevosen pito nyt ihan niin hirveän kallista ole. :P


Aikaa vievää hevosen pitäminen kyllä on! Latasin puhelimeeni omat reitit sovelluksen ja olen yrittänyt pitää sitä hevostellessa päällä. Harmillisesti en saanut eilistä karttaa tänne ladattua.


Yllä on aika tavallinen arki-ilta hevostellen. Pääsen töistä yleensä puoli neljän-puoli viiden välillä. Syön ruoan ja hipsin sen jälkeen tallin puolelle. Keskimäärin tallihommat ja hevosten liikutukset vievät noin kolme tuntia. Tuohon karttaan on tallentunut liikkumiseni tallissa, lenkki jalkasin Myyn kanssa, sekä ratsastelu Tipan kanssa. Kilometrejä kertynyt 8,43km ja kaloreita kulunut 625cal. Tosin kalori mittari ei tunnista olenko jalkasin vai hevosen selässä, mutta uskoisin tuon pitävän aika hyvin paikkansa, koska ratsastaessakin ihan hiki tulee ja tallihommatkin pitävät sisällään fyysisiä hommia, joita mittari ei laske (hevosen harjaus, turvepaalien roudaus, lumihangessa rämpimiset..). Saatuani hommat tehtyä, siirryn hetkeksi sisälle hengähtämään ja aika pian onkin taas palattava iltatallin pariin. Iltatallin hoitaa onneksi melko nopeasti.

Alla oleva kartta kertoo viime viikon lauantain, pelkästään Tipan liikutuksen ratsain. Jumppailimme peltoradalla ja kävimme tarpomassa hangessa muutaman kierroksen isommalla pellolla. Aikaa kului tunti kymmenen minuuttia ja kilometrejä 5,1km. Tuohon vielä Myyn liikutus ja viikonloppusin tykkään siivota tallinkin hieman paremmin, joten viikonloppuisin hevosten parissa vierähtää kevyesti kolmesta viiteen tuntiin yhtäjakoisesti.


En valita. Vuorokauteen voisi kyllä lisätä muutaman tunnin lisää, mutta aika varmana käyttäisin nekin hevosten parissa. :D Tänä talvena en olekkaan muistanut potkukelkkailla, mutta eilen kaivoin sen esille ja käytiin Myyn kanssa lenkki heittämässä. Vitjat, kun oli kivaa ja ponikin tuntui tykkäävän. :)


Iltapalaksi herkuttelimme lämpimiä leipiä. Leipänä Pågenin oivallus kuitupaloja. Päällisiä oli kolmea vaihtoehtoa; kinkku-mozzarella, kinkku-salami-mozzarella ja edellisen päivän jauhelihakastike-mozzarella. :D


Aamupallla maistelin kahvin kanssa Fazerin uutta Salty Popcorn suklaata. Valmistaja sanoo tuotteesta seuraavanlaista:
"Karl Fazer suklaalevysarjan uutuudessa Salty Popcorn on pehmeän maitosuklaan lisäksi paahdettua ja suolattua Popcorn-rouhetta, suussasulava uutuus jota ei voi vastustaa."
No jaah, ei se pahaakaan ollut, mutta tuskin toiste ostan. Vähän tekemällä tehty maku.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...