lauantai 6. joulukuuta 2014

6. luukku


Itsenäisyyspäivän sää oli miltein samanlainen, kuin vuosi sitten. Lunta pyrytti ja maa valkeni. Ja Kisu istuu taas pöydällä, mutta kun kynttelikkö on hänen ikkunalaudallaan..




Päivä on pitänyt sisällään kotona hengailua, pipareiden paistoa, linnanjuhlien suraamista ja herkuttelua. Vieraitakin kävi kyläilemässä. 



4 kommenttia :

  1. Ihanat kuvat ja mitkä herkut, nam. Kisu on niin söpö, kissoissa on jotain niin kaihoisaa kun tuijottelevat ikkunasta ja tuntuvat pohtivan olispa kesä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäistä kertaa kokeilin suolaista juustokakkua ja siitä tuli kyllä oikein hyvää. En laittanut vielä ohjetta esille, koska haluan sitä hieman vielä fiksata; pohjaa pitää seuraavan kerran vähän kostuttaa ja täytteeseen lisätä vaikka salamia. Hymm mikähän olisi seuraava hyvä syy tuollainen sitten tehdä, ehkä uudeksi vuodeksi. :D Makean juustokakun tein samalla ohjeella, kuin muutkin hyytelökakkuni, mutta mauksi laitoin piparirahkaa. :P Kisu yritti tuossa ikkunalaudalla pyydystää lumihiutaleita.. Kyllä se tuntuu kesää kaipaavan; käy vähän ylikierroksilla, kun ulkonakaan ei oikein viihdy. :)

      Poista
  2. Ei vitsi, teillä satoi lunta!! Wau mitkä maisemat!! Meillä oli kyllä niin harmaata kun mitä tässä on nyt ollutkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kiva; tänään onkin sitten taas sadellut vettä ja nyt jos laskee pakkasen puolelle, niin tulee kyllä olemaan liukasta! :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...