tiistai 16. joulukuuta 2014

16. luukku

Olipas mukava iltapäivä! Käytiin kaverin kanssa kahvilla ja shoppailemassa. Ostin mm. jouluksi Turskanmätipateeta ja taskuravun lihaa. :)


Anoppikin oli shoppaillut ja ostanut itselleen Koko Suomi Leipoo kirjan ja oli heti kokeillut Liisan appelsiinileipä ohjetta ja toi sitä meillekin maistiaiseksi. Hirmuisen hyvää!

Appelsiinileipä:

5 dl appelsiinimehua
50 g hiivaa
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl maltaita
noin 5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
1,5 dl siirappia

Lämmitä mehu 37 asteeseen ja liuota siihen hiiva. Sekoita joukkoon jauhot ja maltaat. Lisää lopuksi suola ja siirappi. Nostata reilu tunti. Kaada voideltuun leipävuokaan ja paista noin 1.5 h tuntia 175 asteessa. Peitä foliolla, jos leipä tummuu liikaa.


Serkkuni oli soittanut tänään meille töihin ja ilmoitti tuovansa meille pehmoleluja. Niin hän se kurvaili pihaan Iskun autolla iso laatikollinen kainalossa. Saimme lahjoituksena kuusi ISOA aivan ihanaa peholelua! Kiitos Iskulle!  


Huomenna on syyskauden viimeinen ratsastustunti, joten leivoin ratsastuskavereilleni joulumuffinsseja. Huomenna teen niihin vielä kuorrutukset päälle. Ohjeesta tulee 12 kpl, mutta yhden jo kerkesin maistelemaan. Herkullisia ovat! :P Ohjeen löysin Ninnin leivonnaiset blogista. Siirappina käytin vaaleaa siirappia.


Joulumuffinssit

2 dl siirappia
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
½ tl neilikkaa
200 g voita tai margariinia
2 munaa
3 dl jauhoja
1 dl rusinoita
½ dl perunajauhoja
1 tl soodaa

Kiehauta teräskattilassa siirappi ja mausteet. Lisää rasva ja anna seoksen jäähtyä. Lisää kananmunat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siirapin joukkoon. Paista muffinssivuoissa 175 asteessa 20 minuuttia.

Kuorrutteen muffinsseihin aion tehdä Lumisten kuppikakkujen ohjeella.

2 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...