sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Estehyppelyjä ja hauskaa tiedossa

Viikonloppu alkoi pejantaina heppa-ihmisystävien kanssa Momentossa ruokailemalla. Samalla reissulla hain Myylle lisää Heinixiä. En ainakaan vielä osaa sanoa onko lääkkeestä ollut ponille apua, mutta ei siitä haittaakaa ole ollut, joten kyllä mä tämän kesän haluan sitä ponille syöttää. 
Tällä hetkellä mulla on kattilassa kiehumassa kondensoitua maitoa ja toisessa raparperimehua ja ne on huomista varten. Jotakin hauskaa tulee meille ehkä huomenna, jota kävimme eilen illalla tutkimassa, mutta siitä huomenissa sitten lisää. ;)  
Tänään aamupäivä vierähti seuraestekisoissa kellottajana/tulospalvelussa. Kyllä oli jännittävät kisat. Muutama pahan näköinen tippuminenkin sattui, mutta säikähdyksellä selvisivät (toivottavasti). 

Kuva on edellis viikon C-merkin estekisoista, joissa toimin kellottajana (kuvassa vasemmalla)
Hyppelyistä innostuneena, kasasin osittain niitetylle laitumelle muutaman esteen. Tippa oli aivan tohkeissaan ja sillä oli kova imu seuraavalle esteelle, vaikka se ei ehkä videosta näykkään. On se kyllä ihan superkiva hepo. Mutta niin se taas viikonloppu vierähti, eikä tekemisen puutetta päässyt syntymään. Onneksi ensi viikolla on vain neljä työpäivää. :)

Sain Facebookin kautta viiden päivän positiivisuus haasteen. Kooste viidestä päivästä:
-Huovutin hiirulaisen (joka ehkä muuttaa nukkekotiini).
-Kasveja ei juuri tarvinnut kastella, kun vettä satoi miltein joka päivä.
-Söin kesän ensimmäisen kypsän metsämansikan.
-Kanttarellit on jo nousemassa.
-Ilmoittauduin Takaisin Hennalaan 2014 kisojen iltajuhlaan (kisoissa toimin kansliahommissa).
-Varasin itselleni hierojan.
-Voitin 10€ S-ryhmän lahjakortin Hopottajat-suosittelupalvelusta.
-Isäntä teki herkullista kinkkupiirakkaa.
-Tipalla oli todella kiva jumppailla kentällä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...