maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kuvahaaste arjesta 2/5

Eilen oli hyvin lämmin päivä. Aamupäivästä istuttelin kasvihuoneeseen basilikat ja salaattia. Kävimme ponin kanssa tekemässä kärrylenkin ja ihastelemassa kevään heräämistä. Isot sammakot konsertoivat ojien pohjalla kurnuttamalla ja valkovuokot ovat avanneet kukkansa. Hymm. eikös valkovuokkojen kuuluisi kukkia vasta äitien päivän tienoilla!?!


Kutsuimme appivanhemmat meille päivälliselle. Pöydälle tein kukka-asetelman puolenhehtaarin metsän "hyötykukkapenkin" krookuksista ja tökin ympärille oksia pajulajikkeesta, jossa on punaiset oksat ja pienet pajunkissat.





Sienisalaattia. Kasvimaalta saa jo ruohosipulia!

Lauantain pääsiäismarkkinoilta ostetusta sonnijauhelihasta valmistettuja pihvejä.

Valmistin Pashan Marttojen ohjeen mukaan, mutta lisäsin siihen vielä appelssiinin kuorta.
Vähän kaipaa ohje mielestäni tuunausta. Vähemmän voita ja sokerin korvaus tomusokerilla.

Kissa valitti rappusilla, kun häntä ei huolittu pääsiäispöytään. 

Illalla vielä ratsastin Tipan kentällä, kun moottoroitu liitovarjoilija pakkasi tavaransa ja poistui pelloltamme. Tamma tuntui edestä ajoittain aika vahvalta, mutta sentään se eteni hyvin, eikä tuntunut hyytymisen merkkejä! Kiva! 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...