maanantai 23. heinäkuuta 2012

Immilän Mylly

Eilen lähdimme miehen kanssa käymään Immilän myllyllä kahvilla. Vastassa olikin kesämarkkinat. Kahvit tuli juotua (hillokierrepulla, nam!), mutta markkinaostoksiin en sortunut. Sen sijaan sain hirmuisen innostuksen kokeilla itse näperellä koruja. Tänään näyttäisi olevan sadepäiväkin, joten hyvä syy pysytellä sisätiloissa, joten ehkäpä voisin koruaineksia kaivella esille. Nautiskelen nyt siis viikon mittaisesta lomastani. Vakituinen työpaikka lastenhoitajana irtosi tammikuussa, joten lomapäiviä ei ole tälle kesälle enempää kertynyt. Mitään lomasuunnitelmia en ole tehnyt, mutta yritän pysytellä mahdollisimman paljon kotosalla ja jos tuon hiekkapohjaisen heppatarhan saisi vaikka valmiiksi. 
Viikonloun ensimmäiset lomapäivät menivät kyllä ihanan rattoisasti, nauttien etenkin hyvästä ilmasta. Lauantaina suurennettiin hevosten laidunta ja illalla pyöräiltiin siskoni luokse kyläilemään iltapalalle (pizzalle). Eilen tosiaan kävimme tuolla myllyllä ja sitten illemmalla pyydettiin appivanhempani meille syömään. Tarjolla oli grillikanaa, uusia perunoita ja grillikasviksia. Kahvi keitettiin tulen päällä, eli kunnon pannukahvit ja jälkiruokana oma tekemäni mansikkaviinerit. Näyttävät ja makoisat viinerit saa puolittamalla kaupan pakastevoitaikinalevyt. Lisäämällä päälle muutama perunankuorimaveitsellä viipaloidun raparperin siivun. Raparperit muodostavat paistaessa "kanjonin", johon paiston jälkeen lisätään mansikat. Mansikoiden päälle hieman hyytelösokeria ja tomusokeriseoksella pursottaen muutamat koristeraidat.
Ilta venähti, kun ajettiin vielä poni ja takaa-ajettiin Tippaa.















Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...